Intersukupuolisuus

Intersukupuolisuus tarkoittaa synnynnäistä tilaa, jossa ihmisellä on sekä tytön että pojan kehollisuutta. Sivusto tarjoaa perustietoa intersukupuolisuudesta ja näkökulmia intersukupuolisuuden kohtaamiseen omassa perhe- ja lähipiirissä tai ammattiauttajana.

Kaikissa kulttuureissa kaikkina historiallisina aikoina on syntynyt lapsia, joiden sukupuolta on vaikea määritellä. Kyse on intersukupuolisuudesta. Intersukupuolisuus on synnynnäinen tila, jossa yksilön fyysiset sukupuolta määrittelevät ominaisuudet eivät ole yksiselitteisesti naisen tai miehen. Intersukupuolisuus huomataan usein heti lapsen synnyttyä tai tila saattaa löytyä myöhemmin, lapsen kasvun ja kehityksen aikana. Kulttuurissamme intersukupuolinen lapsi kasvatetaan yleensä tyttönä tai poikana. Intersukupuolinen voi kokea sukupuolensa monin eri tavoin, usein kuten muut naiset ja miehet.

Lääketieteen lisensiaatti ja lastenkirurgi Mika Venhola kuvaa artikkelissaan täällä perusteellisesti ja selkeästi, millaisia intersukupuolisia tiloja on olemassa, miksi ja mitä tyypillisiä piirteitä niihin liittyy sekä kuvaa intersukupuolisuudesta käytyä eettistä keskustelua.

Länsimaissa on nykyisin olemassa kaksi erilaista näkemystä siitä, mitä intersukupuolisuus on. Intersukupuolisia tiloja voidaan pitää joko sukupuolen kehityksen häiriöinä tai sukupuolen kehityksen, anatomian ja fysiologian luonnollisena vaihteluna ihmisillä.

Terveysalalla käydään ammatillista ja eettistä keskustelua siitä, mikä on oikea tapa kohdata intersukupuolisuus. Lapsia on hoidettu niin, että ensin on varmistettu diagnoosi ja se, että lapsella ei ole hengen vaaraa.Lapsen sukupuolipiirteet on arvioitu ja lääkärit ovat perheen kanssa keskustellen tehneet ehdotuksen, että lasta hoidetaan vahvistaen hormonaalisesti ja kirurgisesti joko tyttö- tai poikapiirteitä. Yhteiskunnassamme jokainen ihminen on määriteltävä joko mies- tai naissukupuoleen kuuluvaksi, esimerkiksi annettava nimi ja sukupuolen paljastava henkilötunnus. Intersukupuolinen lapsi on kasvatettu tytöksi tai pojaksi ja he ovat saaneet hyvin vaihdellen tietoa omasta tilanteestaan, aiemmat sukupolvet hyvin niukasti ja uudemmat sukupolvet enemmän tietoa diagnoosistaan ja hoidostaan.

Tällä hetkellä terveysalalla ollaan eri mieltä siitä, tuleeko intersukupuolisuutta aina hoitaa vaiko ei, voidaanko kirurginen hoito aloittaa jo vauvaiässä vai tuleeko kirurgiaa lykätä sekä minkä verran hoidettavan henkilön oikeudet - oikeus itsemääräämiseen ja keholliseen koskemattomuuteen - rajoittavat hoitovalikkoa. Eri mieltä ollaan siitä, aiheutuuko lapselle enemmän traumoja ja psykologisia ongelmia hänen olemustaan muokkaavasta hoidosta vai siitä, jos hänen annetaan kasvaa omanlaisenaan. Eri mieltä ollaan siitä, kuinka paljon intersukupuolisen tilan kanssa syntyneelle lapselle ja nuorelle tulee antaa informaatiota tilanteestaan ja voidaanko intersukupuolisuutta ennaltaehkäiseviä hoitomuotoja, joihin liittyy riskejä ja eettisiä huolia, sallia.

Hoitomuotojen ja niiden kritiikin taustalla on kehityspsykologisia näkemyksiä. Intersukupuolisuuden sukupuolta normalisoivan hoitomuodon syntyessä 1950-luvulla, ajatus oli että lapsi tarvitsee yksiselitteisen tytön tai pojan kehon. Oletettiin, että tavallisen näköinen keho mahdollistaa sukupuoli-identiteetin synnyn, pysyvyyden ja normaalin seksuaalisen kehityksen. Hoitomuotoa kehiteltäessä normaali seksuaalisuus on tarkoittanut heteroseksuaalisuutta ja lisääntymiskykyä. Kehityspsykologinen ajattelu on muuttunut 50-luvulta monella tavalla. Päteekö perinteisen hoitomuodon kehityspsykologinen tausta ajattelu edelleen vai onko se vanhentunutta? Onko lapsen anatomia korostunut liikaa muiden tärkeiden kehityspsykologisten huolien ja kysymysten kustannuksella? Lue aihetta käsittelevä Maarit Huuskan psykologian essee "Kehityspsykologisia näkökulmia intersukupuolisuuteen".

Tutustu Jani Tiirikaisen sosiaalietiikan pro graduun "Sukupuolen tuottaminen lääketieteessä: intersukupuolisuus lääketieteen etiikan ongelmana". Lue suomenkielinen tiivistelmä kanadalaisesta humanistisen tiedekunnan väitöskirjatyöstä "Doctor will fix everything - Intersexuality on Contemporary Culture", jonka on kirjoittanut intersukupuolinen tutkija Michelle Morgan LeHayes Holmes.

Joissakin maissa, kuten Saksassa, Britanniassa ja Yhdysvalloissa varhaista kirurgiaa sukuelinten normalisoimiseksi ei enää suositella. Tilalle on kehitetty
uudenlaisia kliinisiä käytäntöjä ja suosituksia.Tässä esimerkki uusista suosituksista Yhdysvalloista. (englanninkielinen)

Ryhmä psykiatreja LGBT Issues Committee of the
Group for the Advancement of Psychiatry (GAP) Yhdysvalloissa on koonnut keskeistä tietoa ammattiauttajille intersukupuolisuudesta näille sivuille. http://www.aglp.org/gap/7_intersex/

Intersukupuolisen lapsen syntymä on valtavan suuri asia koko perheelle ja lähipiirille. The Intersex Society of North America ISNA on tuottanut oppaan vanhemmille (englanninkielinen). Lue suomenkielellä intersukupuolisuudesta perheessä.

Intersukupuoliset ovat perustaneet potilas- ja ihmisoikeusjärjestöjä.

Yhdysvaltalaisen intersukupuolisten ihmisoikeusjärjestön ISNAn ydinajatukset ovat:

- Intersukupuolisuudessa on enemmän kyse stigmasta ja emotionaalisesta traumasta kun sukupuolesta.

-Vanhempien hätää ei tule hoitaa lapsen kirurgialla.

- Saatavilla oleva mielenterveyden ammattilaisten tuki lapsille ja perheille on tärkeää.

- Hyvää lääketiedettä on rehellinen ja mitään salaamaton selonteko lapsen tilanteesta.

- Jokainen lapsi olisi määriteltävä tytöksi tai pojaksi - kuitenkin ilman varhaista kirurgiaa.

lähde: www.isna.org

Brittiläiset intersukupuolisten järjestön UKIAn tavoitteet:

- Kouluttaa, tiedottaa ja kampanjoida, jotta intersukupuolisiin tiloihin liittyvä häpeä, salailu, sosiaaliset ennakkoluulot, tietämättömyys ja stigmatisointi päättyvät.

- Vastustaa hoitomuotoja ja leikkauksia, joilla intersukupuoliset ihmiset pakotetaan mukautumaan fyysisesti kulttuuriseen käsitykseen normaalisuudesta.

- Vastustaa yleistä käytäntöä, että intersukupuolisille itselleen annetaan niukasti tietoa heidän tilastaan.

lähde: http://www.ukia.co.uk/

USAssa toimii sukupuolen anatomialta varioivien lasten kansalaisoikeuksia edistävä Advocates for Informed Choice (AIC). Siihen kuuluu juristeja, terveysalan ammattilaisia ja ihmisiä, joilla on itsellään intersukupuolinen tila. He tarjoavat koulutusta ja konsultaatiota lääkäreille intersukupuolisten lasten hoidon juridisissa ja eettisissä kysymyksissä. Vanhemmille he tarjoavat tietoa sekä avustavat vanhempia huolehtimaan lapsensa edusta lääkärin vastaanotolla. He kertovat, mistä oppia lisää lapsen tilanteesta ja näkökulmia hoitovalintojen seurauksiin pitkällä aikavälillä. Nuorille he tarjoavat mahdollisuuksia vahvistua omien asioiden ajajana, ymmärtämään oikeuksiaan lääkärillä, koulussa ja muualla, he tarjoavat apua kiusaamistapauksissa ja järjestävät mahdollisuuksia tavata toisia nuoria.

Tämä sivusto on päivitetty 10.5.2011



Siirry sivun alkuun