Transihmiset ovat tavallisten perheiden jäseniä: lapsia, vanhempia, rakastettuja, sisaruksia ja isovanhempia.
Myös lapset ja nuoret kokevat ja ilmaisevat sukupuoltaan monin eri tavoin. Lapsi hämmentyy tai ahdistuu, jos ympäristön reaktiot tyttöpojan tai poikatytön sukupuolen ilmaisuun ovat kielteisiä. Sukupuolensa epätavallisesti kokeva lapsi ja nuori tarvitsee hyväksyntää omalle persoonalleen, tukea sukupuolikokemuksensa ilmaisemiseen sekä luvan olla oma itsensä. Lapsen ympärillä olevien aikuisten, niin vanhempien, opettajien kuin isovanhempienkin tehtävä on yhdessä luoda lapselle turvalliset ja suotuisat kasvuolosuhteet,
Transihminen saattaa löytää sukupuolensa vasta aikuisena tai vanhuksena.
Hänellä voi silloin olla puoliso ja lapsia. Puolison tai vanhemman esiintulo
transihmisenä voi aiheuttaa perheessä kriisin. Läheiset joutuvat pohtimaan
käsityksiään sukupuolesta, mielikuvaansa läheisestään ja perheestään, sekä
omasta identiteetistään ja tulevaisuudestaan.
Transvanhemman lapsena eläminen on elämän kestävä prosessi. Vanhempien tehtävä on käsitellä sukupuolta sekä sen kokemusta ja ilmaisua lapsen kanssa huomioiden lapsen ikä ja kehitystaso. Lapsen rytmiä, tunteita ja tapaa käsitellä asiaa tulee kunnioittaa. On tärkeää, että lapsi saa rehellisiä vastauksia kysymyksiinsä, sillä perhesalaisuudet voivat vahingoittaa lasta. Avoimessa ja turvallisessa perheessä sukupuolen moninaisuus on luonteva osa lapsen arkea ja elämää. Lapselle ei ole tärkeintä vanhemman sukupuoli vaan tältä saatu rakkaus ja huolenpito.
Identiteettinsä löytänyt transihminen kokee usein iloa ja helpotusta, mutta myös syyllisyyttä, huolta ja hylätyksi tulemisen pelkoa. Läheisten tunteet vaihtelevat järkytyksestä ja petetyksi tulemisen tunteesta huoleen transihmisen hyvinvoinnista ja selviytymisestä. Puolisoiden ja elämänkumppaneiden kriisin voimakkuuteen vaikuttaa merkittävästi se, onko transihmisyys ollut tiedossa jo suhteen alussa vai tuleeko tieto siitä täytenä yllätyksenä. Suhteen avoimuus, rehellisyys sekä kumppanien kyky käsitellä ja kohdata vaikeita tunteita ja asioita helpottavat kriisin käsittelyä. Erilaiset kriisit ovat osa elämää ja niihin on lupa pyytää ja saada apua. Kumppanin sukupuolen moninaisuus voi myös yhdistää, rikastuttaa ja tuottaa mielihyvää.